Viimeinen hetki - tänä vuonna

Levon hetkiä on ollut blogina tarjolla puolisen vuotta, hieman yli. Tämä on ollut hienoa aikaa. Miten ihanaa tarttua sähköiseen sulkakynään ja antaa ajatusten tulla.

Kiitos, hyvät lukijat. Joka päivä, kesäkuusta lähtien, joku teistä on hakeutunut Levon hetkiin. Lukuunottamatta eilistä, jouluaattoa. Silloin kaikkien aatokset ja askareet ovat olleet muualla; ja hyvä niin.

Joulussa on parasta ihmisten välinen läheisyys. Fyysinen, henkinen, hengellinenkin. Ei jätetä toisiamme yksin. Se on eri asia kuin antaa toiselle rauhaa, riittävää etäisyyttä ja hiljaisuutta.

Näistä pyhistä katse siintää jo eteenpäin. Ensi vuoteen, jolloin täytän 50.

Uuden vuoden lupaukset ovat poikkeuksellisesti julkista riistaa:

1. Puolen vuoden karkkilakko. Taas! No joo, mutta nyt kehittyneempänä. Pullat on sallittuja. (Määrittele pulla...)
2. Poveja. Lisää portaita, vettä ja muita janojuomia.
3. Kunnon vaelluskenkien hankkiminen. Siitä voi olla pitkä matka vaelluksille, mutta onhan tässä elämä aikaa.
4. Kunnon laulujuhlat viisikymppisillä. Ei pelkkää karaokea, vaan yhteistä riemua musiikin tahdissa. Niillä nauruilla elää pitkään.
5. Lisää Levon hetkiä.

Sanoja vain?

Olet nuori, ja minä rakastan vain sinua.
Vanhenet, ja minä vain rakastan sinua.
Olet vanha, ja vain minä rakastan sinua.

Sanoja vain? Kyllä niinkin, mutta sanojen järjestyksellä on merkityksensä.

Ja sillä, mitä jätän sanomatta.

Sillä, miten sanani lausun ääneen. Tai kirjoitanko ne vain, vaikkapa tekstiviestiin.

Ehkä kaikista vaikeinta vuorovaikutuksessamme on se, että me jokainen käsitämme sanat omalla tavallamme. Mitä esimerkiksi tarkoittaa rakastaminen?