Parasta miehessä

On ollut ihana kuukausi: viikkokausia silmien edessä on liikkunut upeita, vähäpukeisia miehiä. Parhaista on näytetty lähikuvia, moneen kertaan saman pelin aikana.
Harmi, että Saksa putosi jo. Olisin mielellään katsellut vielä Super-Mario Gomezia. Sama juttu Ronaldon kanssa: Portugali ei päässyt EM-futiksen finaaliin, joten kaverin viimeisin kampaus jää näkemättä.
En oikein ymmärrä jääkiekon vetovoimaa. Jalkapallossa on paljon enemmän katseltavaa.

Vieroitusoireisiin auttavat yleisurheilun EM-kisat, jotka alkoivat sopivasti tällä viikolla. Heinäkuun lopussa saamme luvan kanssa katsella olympialaisten antia naisyleisölle.

Mitä te katsotte miehessä? Minusta tärkeintä on takamus. Erityisesti uimarannalla on pakko kääntää päätä pois, kun latta-versio kävelee nenän edessä.
Sitten nenä. Suomessa näkee paljon perinteisiä savolaisneniä, mutta helmiäkin on joukossa. Parhaita nautiskelupaikkoja ovat lentokentät, joissa kulkee jos millaista nokkaa.
Jalat ei oo niin tärkeät, mutta annapa olla, kun miehellä on upeat käsivarret. Niihin uppoutuisi tuntikausiksi. Vielä parempi, jos saa ne ympärilleen.
Jotkut miehet kai luulee, että mitä karvaisempi, sen seksikkäämpi. Enpä tiedä. Jos karvaa tahtoo silittää, hankkii kissan tai koiran.
Kaljuihin miehiin olen ihan heikkona. Junassa istui tällä viikolla kaksi kaljua miestä vierekkäin: en tiennyt, kumpaan keskittyisin. Valitsin vanhemman, koska en vieläkään ole löytänyt itsestäni puuman merkkejä.
Pituus on hirmu tärkeä, paino ei niinkään. Pituuksista nimenomaan miehen kokonaispituus, ihan siis fyysisesti. Minä en ala pätkän vieressä kulkea.

PS. Olettehan huomannut, että näissä teksteissä on linkkejä? Ne tunnistaa sinisenä tekstinä mustan seassa: sellaista klikkaamalla pääsee uusiin ulottuvuuksiin, kuten tänään Marion, Ronaldon ja kaljujen nahkoihin.
PSS. Oli ihana yllätys huomata, että tekstejäni oli viime vuorokauden aikana kommentoitu. Nekin tuovat uutta ulottuvuutta. On hienoa lukea tekstejänne. Kiitos. Huomiseen!

Aikani

Teevee auki, lehti vieressä levällään, kännykkä ulottuvilla, tietokone polvilla. Youtubesta taustamusiikkia, kun lueskelen nettiuutisia tai kirjoitan sosiaaliseen mediaan: Levon hetkiin, Facebookiin, Twitteriin, LinkedIniin. Tällaiseksi olen muuttunut. Kun aika ei riitä mihinkään, lisääntyy päällekkäinen tekeminen.
Miten miehet pärjäävät tässä ajassa? Heillä kun on vain se yksi putki, siis aivoissa.

Lasketaanpa.
Työpäivä ja työmatka ees taas ottaa päivästä 9-10 tuntia. Yöuniin menee arkena 8-9 tuntia. Aamutoimet vievät vartista puoleen tuntiin. Vähän enemmän, jos aamulla täytyy pestä hiukset.
Mitä jää jäljelle: noin 4 tuntia. Neljä!

Okei, neljässä tunnissa on 240 minuuttia. Eikä joka päivä tarvii käydä ruokaostoksilla tai pestä pyykkiä.  Kuntoilla pitäisi joka päivä. Joka päivä täytyisi tehdä ruokaa ja huolehtia tiskeistä.
Joka päivä haluan käyttää puolesta tunnista vajaaseen tuntiin siihen, että kirjoitan teille blogeja.

Top5 Kuinka saada aika riittämään?

1. Suunnittele meneväsi illalla zumbaan.  Jätä menemättä: saat lisäaikaa muuhun tekemiseen, joka on ihan yhtä hauskaa.
2. Opettele sanomaan ei. Kesälomaansa ei tarvitse viettää sukuloimassa, koiranvahtina tai kastelemalla naapurin kukkia. Vaikka nuo hommat vievät vain muutaman minuutin, ne pakottavat pitämään kiinni aikatauluista. Lomalla kello joutaa nevadaan.
3. Pidä mediapaasto. Älä lue lehtiä, luovu televisiosta ja anna virran loppua tietokoneestasi.
4. Ota kaikki aistit käyttöön ja koe tätä elämää. Päivät tuntuvat jälkeenpäinkin katsoen pidemmiltä, kun niihin on mahtunut monenlaista elämystä.
5. Uskalla olla yksin. Anna ajatusten tulla.

Toka kerta

Jos eka kerta sokkotreffeillä on jännittävä, niin toka kerta treffeillä saman tyypin kanssa on suorastaan henkeäsalpaava.
Mitä jos mä en enää tunnista sitä?
Mulle ainakin on käynyt niin. Olin Hyvinkään rautatieasemalla vastassa kaveria, jonka näin vasta toisen kerran elämässäni. Juna oli niin pitkä, etten millään nähnyt kerralla kaikkia tulijoita. Moikkasin väärää miestä... Hän ei vastannut tervehdykseen, joten käänsin äkkiä suuntaa. Siellähän se oikea tyyppi oli jo selkäni takana.
En selitellyt mitään.

Jo ekoille sokkotreffeille on vaikea pukeutua, kun ei tiedä toisesta oikeestaan mitään. Sää sanelee paljon, mutta ei sekään kaikkeen auta. Kuinka avarakaulainen pusero voi olla? Entä jos olen liian hiirulainen? Miten nuorekkaasti voi pukeutua?
Toisella kerralla ei ole sen helpompaa. Voinko mä pistää samat farkut kuin viimeksi? Pitäiskö mulla nyt  olla avarakaulaisempi pusero? Voiks mä lähtee näissä rintsikoissa?

Entä sitten keskustelu: mistä me nyt puhuttais, kun ekalla kerralla tuli tyhjennettyä pajatso? Harvoin suhde on siinä vaiheessa niin pitkällä, että hiljaisuus ei olisi vaivaannuttava.
Jos mä puhun sen mielestä liikaa? Tai liian vähän? Pitäiskö mun olla hauskempi?
Hyvä idea on hiljentää vauhtia, haukata  happea ja puhua ihan vaan säästä.
Kolmannet treffit tulee, jos tulee.

Polku

Luontopolku kutsui viikonloppuna. Muistoissa siinsivät upeat maisemat, pitkospuut ja suopursun tuoksu. Kun vielä kaveri suostui mukaan, niin mitä siinä empimään.
Tuore seurustelukumppani ei hätkähtänyt, vaikka vedin jalkaan mökkihousut, ylle ruttuisen mutta hengittävän paidan ja päähän kalastajahatun. Sen harsomallisen, jota käytän vain ruohoa leikatessa tai kun muuten täytyy pitää hyttyset, mäkäräiset ja paarmat loitolla. Jalkineiksi about kolme numeroa liian suuret isäni tennarit. Ne eivät hölskyneet kantapäästä, kun ne vuorasi kolmilla pohjallisilla. Korvan taakse offia.
En katsonut peiliin.

Olipa mahtava reissu.

Puoliväliin asti meni hyvin. Suopursut tuoksuivat, tupasvilla hurmasi. Pitkospuut eivät pettäneet jalkojen alla. Pohjoissavolainen pilvipoutainen maisema oli ihana, kuten aina.
Sitten alkoivat vaikeudet. Ensimmäinen jyrkkä alamäki ilmestyi eteen puolimatkassa: hirveän pudotuksen päässä siinsivät laavu ja nuotiopaikka. Tossut olivat liukkaat, ja mä olen herkkä kompastumaan koipiini. Taittelin matkan sivuttain, sammaleen seassa.
Hämmennyin niin, että unohdin käydä vessassa.
Luontopolun loput kolme kilometriä olivat haastavat.
Ehkä pahinta oli vasen polvi. Jossain vaiheessa jokainen askel sattui, mutta eihän sellaista sanota uudehkolle miestuttavuudelle.
Varpaiden rakot huomasin vasta illalla.
Vessahätä pisti vauhtia jalkoihin, joten kumppani sai tulla ylämäetkin perässä.

Illalla istahdin kaverin eteen katsomaan muka jalkapalloa. Hän ymmärsi yskän ja hieroi olkapäitä niin, että päässä ailahti mukavasti.

Top5 Keski-ikäiselle sopivia kuntoilumuotoja

1. Kävely. Haastetta lisää, kun käyttää sauvoja tai kun nousee kaikki mahdolliset raput.
2. Uinti. Tässä iässä pitää jo kehdata esiintyä bikineissä. Tuskin kumppaniehdokaskaan ihan täydellinen on. Tai sitten se on pian entinen ehdokas.
3. Lemmiskely. Joskus eräs työkaveri listasi elämän nautintoja, pisti ensimmäiseksi kakkimisen ja vasta viidenneksi lemmiskelyn. Hän olikin ikuinen sinkku.
4. Mölkky ja muut kesäpelit, joissa pärjää onnella. Tikanheittoa ei lasketa, koska siinä pitäis osata heittää ja tähdätä.
5. Siivoaminen. Kunto ei nouse, jos ikinä ei hikoile.

Aikaa, rahaa ja mahaa

Vuosikausia luulin, että kaikki muut naiset tykkää käydä vaateostoksilla. Ei se kuulemma olekaan niin. Vain jotain joka viides nainen tykkää shoppailla kuteita.
Nuoret, hoikat neidot ovat tietty asia erikseen. He majoittuvat sovituskoppeihin ja pyörähtelevät peilin edessä ihan mielikseen.
Muotiliikkeiden ja muiden vaatekauppojen vetovoima vähenee kummasti raskauksien myötä. Ekan lapsen jälkeen on vielä aikaa, rahaa ja mahaa käydä ostoksilla. Toisen lapsen jälkeen ei mitään noista.

Ruikuttamaan en lähde nytkään, mutta kyllähän sen tietää, mistä yksinhuoltajan tunnistaa. Jos sillä on uusi vaate, niin se on oikeesti uutinen.
Tällaset uutiset ajoittuu yleensä alennusmyyntien loppumetreille. Sinne, missä loput rääsyt myydään miinus 70 prossaa, jotta joku veisi ne pois.

Uusi, kiehtova aikakausi alkaa, kun jälkeläisensä on saanut täysi-ikäisiksi, ja he ansaitsevat itse omia ropojaan.
Aikuinen nainen voi nousta uuteen kukoistukseen: nyt hänellä on aikaa ja rahaa henkilökohtaisiin vaateostoihin. Vain vatsa on tiellä, mutta se seikka on hoidettavissa. Kai.
Siis ei tietenkään kuntoilemalla, vaan hankkimalla tietyntyyppisiä kuteita ja asusteita.

Top5 Viisikymppisen naisen muistilista putiikkiin

1. Huivit. Ihan must. Huivin voi kietaista kymmenillä eri tavoilla, eri puolille kehoaan. Pitää vaan muistaa, että yhtä aikaa ei saa kantaa montaa huivia, jos tahtoo olla tyylikäs. Kaksoisleukaa voi häivyttää tekemällä huivista itselleen v-aukon rinnuksen tienoille. Vielä parempi, jos antaa tissien vaon vilkahtaa.
2. Raidallisten vaatteiden aika on auttamatta ohi, jos et halua näyttää vatsakkaalta pelleltä. Jos välttämättä kinuat raitoja, niiden pitää olla pystyssä. Vaan jostain syystä kankaat kudotaan aina vaakaraitaisiksi...
3. Iloiset värit. Ei pelkkää mustaa. Keski-ikäisen naisen ei tarvitse piiloutua vaatteisiinsa, vaikka timmi vartalo on muisto vain.
4. Laukun hihnan pituus. Miehen katse pysähtyy siihen kohtaan, jossa laukku on. Jos haluat sen pysähtyvän leveälle lantiollesi, niin omapahan on asiasi.
5. Vaatekaupan perimmäinen nurkka. Sieltä löytyvät poistomyynnissä olevat, edullisimmat vaatteet. Koska et kuitenkaan mahdu uusiin vaatteisiisi kovin kauan, on turha tuhlata niihin omaisuutta. 

Vielä viisi ja puoli yötä

Puolen vuoden karkkilakko on sujunut yllättävän joutuisasti. Enää viisi päivää ja kuusi yötä... Tai oikeestaan viisi ja puoli yötä, koska totta kai mä sujautan ekan salmiakin suuhuni jo keskiyöllä.
Jännää.
Nuorempi kummilapsi halusi tietää, kuinka vietän karkkilakon päättymistä. Hetken tuumailun jälkeen tuntui selvältä vastata, että ainakin ostan salmiakkia ja muita irtokarkkeja.
Kai omaehtoisen namilakon päättymistä pitää juhlistaa, vaikka vähän hassulta se tuntuu. Ihan sama kuin paaston päätteeksi pyöräyttäisi itselleen täyden illallisen ja jälkiruuaksi puolikkaan täytekakkua.

Toivottavasti mä vielä heinäkuussa tykkään karkista. Olisi harmi, jos namut ei antaisikaan niitä kiksejä kuin ennen vanhaan, vuonna 2011 ja aiemmin.
Melkein eniten pelkään, että salmiakki maistuu liian suolaiselta. Myydäänkö jossain vähäsuolaista salmiakkia? Mulle kelpaisi kyllä. Ihan niin kuin alkoholiton olut, jossa siinäkin maku on tärkein.

Tässä vaiheessa lienee paikallaan paljastaa, miksi viimeinen etappi on mennyt niinkin kepoisasti. Huomasin nimittäin, että laktoosi-intoleranssista huolimatta voin syödä mitä tahansa jäätelöä!
Ihan mahtavaa. Touko-kesäkuussa olen syönyt suklaalla päällystettyjä Magnum-puikkoja niin paljon, että jätskitikuista saisi askarreltua kerrostalon.
Lähikauppa muisti meikäläistä vielä niin, että oli pistänyt magnumit tarjoukseen. Yhden hinnalla sai kaksi. Ei siinä yhtään rahaa säästänyt, kun ne molemmat katos pakastimesta vielä samana iltana.

Onneksi sain vuodenvaihteessa neuvoteltua itseni kanssa sellaisen sopimuksen, että kaikki hyvä ei ole kiellettyä. Leivokset, pullat, jäätelö ja erinäiset munkit eivät ole tulleet liukuhihnalta suuhun, mutta eipä noita ole tullut kierrettyäkään.
Mihin lakkoon sitä seuraavaksi ryhtyisi?

Top5 Lempikarkkini (saa tuoda tuliaisiksi)

1. Salmiakki. Kaiken muotoiset. Vähiten maistuu apteekkarin salmiakki: liekö liian terveellistä?
2. Tumma suklaa. Kaiken muotoisena, mutta ehkä eniten konvehteina.
3. Englanninlakritsi. Erityisesti ne vaaleansiniset ja -punaiset, jotka on päällystetty palluroilla.
4. Irtokarkit. Kaikki muut paitsi siniset. 
5. Kettukarkit. Tiedättehän ne vanhan ajan pihlajanmarja-karkit, joiden käärepaperissa on iloista punaista ja kirkkaankeltaista? Mummo aina ojensi pussia ja sanoi, että ota ihan kaksi. Minähän otin.

Väliaika

Mä oon kohta viikon verran kirjoittanut Levon hetkiä. Että tää on kivaa!

Erityisen mukavaksi kirjoittamisen tekee se, että joka päivä vähintään kymmenet henkilöt lukevat näitä kirjoituksia. Vaikka vielä olette olleet kovin ujoja kommentoimaan mitään. Siis täällä blogin kautta. Sen sijaan kommentteja on sadellut facebookissa ja ihan kasvotusten. Kiitos niistä!

Ihan kuin olisi hankkinut koiran: jokainen vastaantulija haluaa rapsuttaa sitä ja kertoa omista kokemuksistaan. Sikäli blogi on jo tavoittanut sen, mihin pyrinkin: lisännyt vuorovaikutusta ja iloa.

Tästä on hyvä jatkaa. Terveisiä kaikille lukijoilleni niin Suomessa, Ruotsissa, Saksassa, Espanjassa kuin Yhdysvalloissakin!

Eka kerta

Journalistina olen tottunut siihen, että mikään ei ole pyhää. Vähiten oma teksti.
Toimittajan kirjoittaman jutun sisältö on enimmäkseen leipätekstiä, kypsyttämätöntä sellaista. Seuraavat väliportaat - oikolukijat, toimitussihteerit, joskus jopa päätoimittaja - muokkaavat tekstiä kuin taikinaa. Saman kohtelun saavat otsikot ja kuvatekstit.
Silti lehtijuttuun tulee toimittajan nimi alle.

Blogikirjoittaminen on pyhempää. Siinä jokaisella välimerkillä ja tyhjällä tilalla on merkityksensä. Kappale ei vaihdu milloin sattuu, vaan ajatuksen vuoksi.

Lehtikirjoittamisessa kappale vaihtuu usein luettavuussyistä: juttua on helpompi lukea, kun kappaleet ovat lyhyitä.

Tämän pyhyyden vuoksi julkaisen uudestaan elämäni ensimmäisen blogin, joka on pistetty Tove Jansson -seuran kotisivuille 27. maaliskuuta 2012. Siitä on kenties sähköpostin lähetysvaiheessa kadonneet kappaleet, minkä vuoksi se on seuran sivuilla vain kahtena möhkäleenä.



Muumien matkassa yli 40 vuotta

Ensimmäistä kertaa elämässäni ostin kirjan 8-vuotiaana. Olin jostain saanut viisi markkaa, siis sellaisen sinisen paperisetelin. Halusin käyttää sen johonkin itseäni kiinnostavaan, joten kirjaa kädessäni punnittuani päätin ostaa sen.
Kirja oli Tove Janssonin Muumilaakson marraskuu.

Usein katselin vain kirjan paperisten kansien kuvaa, jossa oudot hahmot hortoilivat. Sittemmin Vilijonkka, Nuuskamuikkunen ja muut tulivat hyvinkin tutuiksi.

Olen lukenut Muumilaakson marraskuun kymmeniä kertoja näiden yli 40 vuoden aikana. Lempikohtia on kaksi, joista toisesta on tullut ohjenuora elämään. Se löytyy sivulta 10:
"On niitä jotka jäävät ja toisia jotka lähtevät, niin on ollut aina. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi."

Olen lähtenyt, ja muumien voimalla en ole antanut periksi.

Se toinen lempikohta, se kai synnytti rakkauden runouteen. Sivu 132, jossa muumitalon vieraat viettävät koti-iltaa perheen merkeissä, hemulin runo: "Kysyn mi on onni? Illan hiljaisuutta, lämmin puristus tassun eikä muuta - ..."

Venatkaa huomista

Maanantaisin museotkin on kiinni. Tänään ei siis synny blogia.
Huomenna aiheena on eka kerta.

Mukavaa viikonalkua kaikille!

Opi seilaamaan vaihdevuosien aallokossa

Ennen pitkää meillä kaikilla on edessämme vaihdevuodet. Myös miehillä, uskon niin. Ihan jo siksi, että kaikki muu olisi epistä.
Sitä paitsi olen nähnyt miehen, joka on sekunnin murto-osissa muuttunut tulipunaiseksi. Ilman näkyvää syytä. Ja ollut sitten nolon oloinen, vaikka hehkuvanpunainen mieshän on söpö.

Vaihdevuodet on sillai ikäviä, että ne on hahmoton möykky. Ne tulee, ja jossain vaiheessa ne on ohi. Varoittamatta. Eri ihmiset kokevat ne eri tavoin.

Minä en ole vielä kertaakaan herännyt litimärkänä yöllä, vaikka se on kuulemma yleisimpiä tapoja kokea vaihdevuodet. En sano oireita, vaan tapoja, koska en halua nimittää vaihdevuosia vaivaksi, saati taudiksi.
Menkat tulee milloin sattuu. Joskus ei moneen kuukauteen, välillä parin viikon välein. Viimeisille menkoille ei voi pitää läksiäisjuhlia, koska ethän sä tiedä, joko ne vihdoin loppuivat.

Yhtä mittaa on tukalan kuuma olo. Keski-ikäisen, vaihdevuosiaan viettävän on suotavaa harrastaa kerrospukeutumista, koska kuumien aaltojen vuoksi vaatteiden riisuminen ja pukeminen takaisin kuuluu arkeen.
Luojan kiitos, kuumat aallot iskeytyvät vain kropan yläpäähän. Mä en jaksais koko ajan ottaa housuja pois jalasta.

Hurjinta vaihdevuosissa on se, miten ne vaikuttaa mielialaan. Noin viikko ennen menkkoja nainen muuttuu mahdottomaksi: itkettää ihan mistä syystä tahansa ja suututtaa ihan mistä syystä tahansa. Riidan saa aikaan tosta vaan. Raivokkaan ja meluisan.
Se voi olla pelottavaa itsellekin, jos siihen ei osaa suhtautua. Olen kiitollinen hyvälle ystävälleni, miehelle, joka antoi tuolle mielialan pauhulle nimen. Hyväntahtoisesti virnuillen hän aina toteaa: onks sulla taas tsunami?

Muutama vinkki vaihdevuosien kanssa elämiseen

1. Viuhka. Sitä kun heilauttelee, niin kuuma aalto hellittää otettaan ja kaverit ympärilä on kateellisia. Espanjanmatkojen ehdoton tuontituote. Hanki oma viuhka työpaikalle, juhlalaukkuun ja ihan kotikäyttöön.
2. Urheiluliikkeet ja -osastot. Myös liikunnanvihaajille. Sieltä löydät vaatteita, joista hiki kaikkoaa nopeasti.
3. Huumori. Tsunami tulee, kun on tullakseen. Pitää vaan sinnitellä ja yrittää tehdä mahdollisimman vähän tuhoja. Parasta olisi, kun tsunamin aikana suunsa voisi teipata kiinni.
4. Vaihtovaatteet. Ainakin kokouspäivinä. 
5. Siteet. Ei oo mitään järkeä, eikä terveellistäkään, käyttää joka päivä tippasuojaa. Pidä siteitä laukussa, pöytälaatikossa, vessan kaapissa - menkat voi todellakin tulla milloin vain.

Vapiskaa vähän, juorulehdet

Aiotko sä paljastaa siellä koko elämäsi?, kysyi nuorempi työkaveri. Hän oli lukenut ensimmäisen  blogini, jossa hyvin intiimisti käsittelen suhdettani karamelleihin.
Joo, aion. Sä voit peruuttaa sun seiskapäivän tilauksen, heitin takaisin.
Jos oikein pitkälle ajatusta - ja tätä kirjoittamista - vie, niin täällä voisi kertoa kaikki kuulumisensa. Töissä ei kertois kellekään mitään: lukekoot blogista, mitä mulle kuuluu. Töissä vois sit keskittyä olennaiseen, tekemään töitä.
Tarkoitus ei nyt kuitenkaan ole alkaa pitää julkista päiväkirjaa.
Missään nimessä en levittele täällä tuttujen, ystävien, en edes sukulaisten toilailuja. Tosin mieleen juolahti, että mähän tunnen about pari sataa toimittajaa...
Levon hetkien lukijamäärä kipuaisi varmaan pilviin, jos raottaisin journalistien inhimillistä puolta.

TOP5 Ärsyttävintä piirrettä toimittajissa (sisäpiirin tietoa)

1. Vapaa-ajalla journalistit tykkää puhua lähinnä itsestään. Se on tietty luonnollista, kun juttuja ei saa kirjoittaa minä-muodossa.
2. Televisiotoimittajat tunkee aina eturiviin. Ne esittää kaikki kysymykset. Tiedotustilaisuudet päättyvät pikaisesti, koska televisiotoimittajilla on kiire saada kuvamateriaalia siitä, kuinka he itse haastattelevat toista tärkeää henkilöä.
3. -
4. -
5. -

Toi lista jäi lyhyeksi, koska on vaikeaa keksiä oikein mitään, mikä toimittajissa ottaisi pannuun. Toimittajat on mukavia ihmisiä. Paino viimeisellä sanalla.

Sokkotreffeille vielä ennen juhannusta?

Suomi on sokkotreffien luvattu maa. Missään muualla ei roikuta netin treffipalstoilla niin paljon kuin armaassa kotimaassamme. Harva sieltä pitkäaikaista kirjeenvaihtotoveria on hankkimassa: moni ehdottaa jo ekassa viestissään sokkotreffejä.
Hassua, ettei niistä koskaan puhuta ääneen. Milloin viimeksi joku fb-kaverisi vaikka on kertonut käyneensä sokkotreffeillä?
Ei sellaisesta puhuta.
Yleensä kaipuu parisuhteiluun syttyy pari kertaa vuodessa, keväisin ja syksyisin. Nyt ollaan jo niin pitkällä kesässä, että sesonki on ohi. Pahimmassa hädässä joutuu turvautumaan jämiin. Tai juhannustansseihin.

TOP5 Vältä näitä puheenaiheita, kun olet sokkotreffeillä

1. Liikakilot. Auta armias, jos toinen edes sivulauseen rivien välistä vihjaa, että olet liian paksu.
2. Ex-poikaystävät ja ex-miesystävät. Ei tod.! Tarkoitus ei kai ole madaltaa kenenkään itsetuntoa, saati rehvastella.
3. Ex-tyttöystävät ja ex-naisystävät. No, tää on tätä bi-aikaa.. Mut siis oikeesti, kuka jaksaa olla olkapää, kun on rohkaistunut lähtemään sokkotreffeille? Kyllä siinä muut kehonosat on jotenkin tärkeemmässä roolissa.
4. Mitä teit viime viikonloppuna? Ei sellaista kysytä. Toinenhan on saattanut olla ties monettako kertaa sokkotreffeillä, turhaan.
5. Mitä teet ensi viikonloppuna? Tähän kysymykseen sortuva paljastaa oman epätoivoisuutensa. Ei pidä olla tyrkky.

Oletko sinä ollut sokkotreffeillä? Miten meni?

Vielä 16 päivää tavoitteeseen

Tein puolen vuoden lupauksen 1. tammikuuta. Päätin kokeilla kestävyyttäni ja olla syömättä karkkia 30. kesäkuuta asti. Vielä 16 päivää tavoitteeseen.
Vaikeaa on ollut. Sitä eivät ymmärrä ne, joille karkit ei ole se juttu. Minulle ovat. Tykkään syödä irtokarkkeja ja vähän muitakin makeisia. 
Välillä meni monta päivääkin, etten ajatellutkaan salmiakkia, suklaata, englanninlakritsaa ja muita. Viime aikoina, viime viikkoina oikeastaan, olen alkanut laskea päiviä siihen, kun tavoitteeni on täynnä.
Periksi en aio antaa. 
Puolen vuoden lupauksen täyttämistä on auttanut se, etten alunperinkään kieltänyt itseltäni kaikkea hyvää. Kun kohdalle sattuu, minulla on lupa syödä vaikkapa pulla, pala täytekakkua tai jäätelöä.

5 keinoa olla syömättä karkkia

1. Älä kerro karkkilakostasi suureen ääneen, ainakaan kaikille. Muuten saat koko ajan kuulla  huomauttelua ja nälvimistä. 
2. Älä ota ensimmäistäkään karkkia, niin himo menee ohi.
3. Älä odota laihtuvasi karkkilakon ansiosta. Jos jatkat iltasyömistä etkä välitä kuntoilla, painosi ei luultavasti lähde putoamaan.
4. Varaa naposteltavaksi esimerkiksi pähkinöitä, manteleita ja rusinoita. Niissä on paljon kaloreita, mutta so what.
5. Nauti siitä tunteesta, jonka saavutat joka kerran, kun pystyt ohittamaan karkkihyllyt sortumatta mielitekoihin.