Uusi yritys

Miksei uutena vuotenakin voisi koettaa kääntää uutta sivua elämässään? Luvata asioita, joiden avulla jokin asia muuttuu?

Selailin vanhoja Levon hetkiä ja törmäsin vuoden takaisiin lupauksiini. Katsotaanpa, miten niiden kävi:

1. Puolen vuoden karkkilakko. Ei onnistunut, koska motiivi ei ollut riittävän vahva. Salmiakki voitti.

2. Po-ve-ja. Kyllä! Portaiden käyttämisen terveellisyys sai vahvistusta monestakin suunnasta, ja täällähän mä edelleen asun, hissittömän talon kolmannessa kerroksessa. Ve eli veden juomisen suhteenkin lupaus toteutui: ainakin join sitä enemmän kuin mitään muuta. Parempaa janojuomaa ei ole.

3. Sulan maan vaelluskenkien hankkiminen on edelleen vaiheessa. Yksi huima askel pyhiinvaelluksen suuntaan toteutui kuin itsestään, kun tutustuin ihmiseen, jonka kanssa voin kuvitella lähteväni pitkälle matkalle yli vuorten ja laaksojen.

4. Tässä olen taatusti jäävi, mutta yritystä ainakin oli. Viisikymppisilläni laulettiin muun muassa maakuntalauluja ja Katri-Helenaa, paljon.

5. Levon hetkiä on ollut ja tullut. Vaan kun viime kuussa otin takaisin tyttönimeni Kuikan, ei Levon hetkiä kolahda enää entiseen tapaan. Miten olisi Kuikan kuisketta?

Ohi

Viimeiset päivät työpaikalla. Siivoat työpöydän, tyhjennät kaapin kaikesta henkilökohtaisesta, pistät sähköpostiin poissa-viestin, keskityt hoitamaan työsi loppuun kunnialla. Juot läksiäiskahvit ja kannattelet hyvää tuulta.
Ääni ei juuri särähdä, kun kiität lahjoista ja pidät pienen puheen.

Työkaveri kysyy, eikö minulla ole lainkaan haikea olo. On! Jo nyt niin ikävä työkavereita ja sitä työstä muodostunutta yhteisöä, että sattuu. Jos tilannetta pysähtyisi miettimään, itkisi.

Vaan määräaikaisessa sijaisuudessa ajatukseen työn päättymisestä ehtii tottua. Tietää, että junalippu on voimassa tiettyyn päivään asti. Tietää, että huomenna en enää nouse näitä portaita.

Miten rankkaa täytyykään olla, jos työstä joutuu luopumaan äkkiarvaamatta. Jos terveys ei enää kestä tai jos työnantajan mielestä päiväsi ovat luetut. Jos eläkepäivät koittavat ennen aikojaan.

Nyt se on ohi. Enää en ole osa sitä porukkaa. He ovat entisiä työkavereita.

Työpaikasta lähteminen olisi vaikeampaa, jos ei kuuluisi minnekään muualle. Jos ei olisi läheisten ja sukulaisten piiriä. Jos vaikka ei olisi niitä neljää naista, joiden kanssa taas tammikuussa riehaannumme pitämään hauskaa - ja siinä ohessa kuntoilemaan. Ja ellei tietäisi, että on aina tervetullut työpaikalle takaisin, edes käymään.

Minä itte

Facebookissa on lupa leikkiä. Nyt siellä heitetään koppina numeroita: kun saat jonkin numeron, sun pitää kertoa ittestäs salaisuuksia sen silmäluvun verran.
Numeron saavat vain ne, jotka leikkiin ryhtyvät. Mä en ihme kyllä oo vielä tuohon lottoon alkanut.
Ittekseni mietin vain, että oisko jotain, mitä ainakin yksi kaverini ei tietäisi. Tuskinpa. Tai sit ne on sellasia asioita, jotka omin toimin on tahtonutkin unohtaa.

Ei auta kuin muuttaa vähän sääntöjä. Niinhän korttipelissäkin aina tehdään. Varsinkin sen jälkeen, kun kortit on jo jaettu. Vai ootko pelannut paskahousua koko ikäs samalla lailla?

Sääntömuutos 1: mä itte annan ittelleni numeron. Vaik nelosen, kun siinä on jotain nostalgista.
Sääntömuutos 2: voi kertoo sellastakin, jonka useimmat mun kaverit tietää. Jopa itsestäänselvyyksiä.
Sääntömuutos 3: kaiken ei tarvii olla totta. Mikä ees on totta, jos filosofilta kysytään.

Leikki alkakoon!

Neljä Suurta Salaisuutta minusta ittestä:
1. Mun ekan poikaystävän nimi alkoi V:llä.
2. Lapsena mulle aina naurettiin, kun mä kimmastuessa poljin jalkaa. Ois kiva muistaa, mistä kaikesta mä suutuin. Mieleen nousee vain se, että kantapäät oli kovilla.
3. Mä oon saanut kokeista vain kerran nelosen. Se oli niin ihmeellistä, että säilytin koepaperin pitkään.
4. Mää asun vuokralla. Aatelkaa! Kuinka joku kehtaa sanoo sellasta ääneen?

Elämä vie(köön)

Ei elämäänsä pysty suunnittelemaan. Jos pystyisikin, haluaisiko edes.

Miten tylsää, kun tietäisi kaiken etukäteen.

Ja toisaalta: ikinä en olisi osannut luoda tällaista 50 vuoden kokonaisuutta, jos itse olisin saanut toimia kapellimestarina. Vau, sanon nöyränä.

Kunpa malttaisimme olla suunnittelematta muidenkaan tulevaisuutta: lapsiemme, muiden sukulaisten, läheisten, naapurien. Sillä mikä lopulta on tärkeintä? Arvosanatko? Tittelit?

Kel onni on, se onnen kätkeköön. Menköön kylmään suihkuun. Näitä molempia hyvän elon ohjeita on tullut kuultua moneen otteeseen. Vaikeaa se on, kun on tällainen naama. Silmät tuikkii pelkästä ajatuksesta.

Perästä kuuluu, lupaan.