Miten on sinun laitasi?

Mä oon nyt kirjoittanut Levon hetkiä viitisen kuukautta, enkä ole ajatellut lopettaa.

Aiheita kirjoittamiseen syntyy helposti: täytyy vaan pysähtyä hetkeksi ajattelemaan elämää. Tai lähteä kävelylle, yksin.

Aikaa kirjoittamiseen on rajallisesti. Sen vuoksi tekstejä syntyi enemmän, kun oli kesä ja loma. Yhden tekstin kirjoittamiseen menee kuitenkin noin tunti. Kirjoitan ensin, sitten esikatselen ja sitten korjaan kirjoitusvirheet. Sitten julkaisen.

Yhden kerran olen muuttanut tekstiä asiavirheen vuoksi. Tänä aamuna. Muutin sanan lähimaastossa sanaksi lähietäisyydellä, koska en halua antaa väärää kuvaa lähimmäisistäni. Me olimme kovin, kovin nuoria, emmekä me viettäneet aikaamme puskissa.

Miten on sinun laitasi? Millaisia ajatuksia blogikirjoitukseni ovat herättäneet? Voit milloin tahansa kommentoida niistä mitä tahansa. Tai kommentoida kommentteja ja osallistua ajatustenvaihtoon.

Muutin tänä aamuna - yleisön pyynnöstä - asetuksia siten, että kommentoiminen on entistä yksinkertaisempaa. Siellä ei ole enää välisssä robottia, joka käskee toistamaan jonkin omituisen kirjain-numero -yhdistelmän.

Voit kommentoida nimellä, nimimerkillä tai ihan nimettömänä, anonyymisti.

Eikä haittaa, vaikka suomenkielesi ei olisi täydellistä. Du kan också kommentera på svenska. Or you can tell your thoughts in English.

Kiitos.

Mukavaa viikonloppua teille jokaiselle ympäri maapallon!

t. Tarja

Ensisuudelmat

Ensisuudelma. Se ihan eka. Sitä mietti, millaista se olisi. Uneksi jostain ihmeellisestä tunteesta, joka siihen liittyisi.

Sitten se oli ohi. 35 vuotta sitten, Kaakkois-Suomen pikkukylässä, kotiseutumuseon takana. Ne oli mun ekat treffit ikinä. Poika oli ottanut rohkaisua, ja niin kai olin minäkin. Kavereita lähietäisyydellä, osa istui museon etupihan rappusilla. Sitten se mun deitti vaan seisoi mun nenän edessä ja antoi pusun.

Seuraava mieleen painunut ensisuudelma osui kohdalle kolmisen vuotta myöhemmin. Täytin sinä yönä 17 vuotta. Lukion komein poika juoksi bussipysäkillä kiinni, kun kevätlukukausi päättyi. Treffit tehtiin vasta viikon päähän.

Hienoimmat treffit ikinä: illasta aamuun fillaroimme pitkin maaseutua. Juteltiin niitä näitä, ei edes kädellä hipaistu. Poika saattoi mut fillarilla kotikylään Uudellamaalla. Viimeisellä bussipysäkillä ennen kotia pysähdyimme sanomaan hei. Sitä suudelmaa! Ujo ja silti niin täynnä tunnetta.

Kaikkia ensisuudelmia ei mitenkään voi muistaa. Joko ne on yhdentekeviä, niihin ei liity mitään erityistä paikkaa tai asiaa tai sitten vaan - en tiedä. 

Esimerkiksi en mitenkään voi muistaa ensisuudelmaa ensimmäisen aviomieheni kanssa, vaikka paljon muita asioita niistä ensimmäisistä viikoista ja kuukausista, vuosista, muistan kyllä. Suudelmaa muistettavampi oli hänen ensinaurunsa.

Totta kai muistan sen ensisuudelman, jonka vaihdoimme, kun vihkiminen oli ohi, ja olimme vihdoin mies ja vaimo.

Yhtä ihanalta ensisuudelma tuntui toisen avioliiton solmimisen yhteydessä. 

Hääsuudelma on niin täynnä vahvoja tunteita. Kaikki se jännitys, onni ja riemu. Sitten molemmat sanoo "tahdon", ja alkaa helpottaa, ollaan loppusuoralla. Kerrankin ei tarvitse julkisesti peitellä tunteitaan. Kerrankin saa julkisesti pussata, ja kaikki vielä katsoo, itkee ja hymyilee. 

Sokkotreffeillä ei välttämättä huulet kosketa toisiaan, eikä tarviikaan. Vaan jos ekalla kerralla ei tee edes mieli, niin ehkä kakkostreffeille ei menekään. Miksi vaivautua?

Top5 Lempimuseoni

1. Tove Janssonin Muumilaakso Tampereella. Aito parimetrinen muumitalokin on hieno, mutta vielä hienompia ovat kirjojen kohtauksiin tehdyt kuvaelmavitriinit. Toven ja Tuulikin tekemät. Taikatalvi ja moni muu hieno kirja herää eloon.
2. Designmuseo Helsingissä. Mielenkiintoisia vaihtuvia näyttelyjä, hieno pysyvä näyttely eri vuosikymmenten arjen ja vähän juhlankin hienoutta.
3. Gulbenkian Lissabonissa. Aarreaitta, jonne pitää palata yhä uudestaan.
4. Kaikki käsitöihin ja kansanperinteeseen liittyvät museot.
5. Rautatiemuseo Hyvinkäällä. Se tuoksu, ne lapsuuden kesälomamatkat Savoon. Ne nuoruuden interrail-retket. Se matka, joka vielä on tekemättä.

No nyt se on ovella

Ensimmäinen joulustressi iski viikonloppuna: kenen seurassa vietän joulunpyhät? Tänä vuonna, toki toki, pyhät ovat tavallista pidemmät, joten niissä riittää jakamista eri suuntiin.
Ehtii olla omien lastensa kanssa, ehtii viettää joulua seurustelukumppanin kanssa, ehtii tavata isää ja tämän puolisoa, ehtii syödä herkkuja äidin luona ja ehkä mennä hänen kanssaan joulukirkkoonkin, ehtii...
Missä on joulurauha?

Yksin en haluaisi yhtään joulua viettää. Pelkkä ajatuskin on surullinen. Mieluummin menisin sitten johonkin kuppilaan, vaikka muuten en niitä harrastakaan.

Mutta joulurauha: jotain yksinolon ja toisen luota toisen luo sukkuloimisen väliltä? Miten sen voisi saavuttaa?

Pitäisikö järjestää esijoulu: kutsua koolle kaikki, joiden kanssa haluaisi jouluaan viettää? Ei annettaisi lahjoja, koska siitäkin tulee vaan stressiä. Syötäisiin pipareita ja jotain suolaista, kuten jouluun kuuluu. Juotaisiin glögiä ja jouluolutta.
Esijoulun ohjelmaan voisi kuulua joulukorttien jakaminen, koska vuodesta toiseen unohdan niiden postittamisen. Taikka viime vuosina en ole enää edes kirjoittanut niitä...

Esijoulussa toivottaisimme kaikki toisillemme hyvää ja rauhallista joulua. Sitten menisimme kukin omaan kotiimme. (Toivottavasti mun lapset haluaa vielä jouluna tulla samaan osoitteeseen kuin mä, vaikka emme enää asukaan saman katon alla... Apua, tuleekohan heillekin joulustressi, kun heitä odotetaan niin moneen paikkaan: äidin, isän, tyttöystävän, kavereiden luo...)

Jouluna saisi olla ihan vaan rauhassa. Lihota ja löhötä. Vasta tapanina kilahtaisi kännykkä. Siinä vaiheessa sitä voisi olla jo valmis ihmisten ilmoille, pulkkamäkeen, tapaninajelulle, rääppiäisiin.

Top5 Parasta lumessa

1. Valaisee maiseman. Tulkoot marraskuussa ja pysykööt helmi-maaliskuulle.
2. Narskunta. Tiedättehän, kengän alla.
3. Pääsee hiihtämään ja pulkkamäkeen. Jostain pitäisi saada sen verran lapsiseuraa, että kehtaa lähteä liukurilla liikenteeseen. Sukset ostan, jos vielä löytyy voideltavia.
4. Hankikanto ja kimmeltävät keväthanget. Ei kauniimpaa.
5. Lumiukot. Sulavat pois ajallaan, tarpeettomina.

Elämäni makkarat

Esipuhe:
Ensin tulee halu kirjoittaa. Sitten mietit, mistä kirjoittaisit. Luet vanhoja tekstejäsi ja ihmettelet, kuinka tuommoistakin on tullut mieleen. Pompottelet aiheita ja hylkäät kaikki tylsät, kuten laihduttaminen, liikunta, kuntoilu, miehet, parisuhde.
Sitten se vaan iskee jostain tajuntaan: Elämäni makkarat.
Ei vielä aavistustakaan, millainen tekstistä tulee. Luultavasti se etenee kronologisesti eli aikajärjestyksessä.

Lauantaimakkara. Ensimmäinen retkieväs, ruisleivän päällä. Tai ranskanleivän.

Teemakkara. Lapsuuteni lempileikkeleitä. Sisarukset pitivät enemmän sipuliteemakkarasta, mutta sitä en kai maistanut. Sipulin rakastuin vasta ensimmäisen raskauden aikana.

HK:n sininen. Voissa paistetut makkarakupit olivat niin hyviä. Ne olisi syönyt kaikki, ja äidiltä olisi jäänyt makkarakastike tekemättä.

Kotimainen meetvursti. Ennen vanhaan, meidänkin kyläkaupassa, makkara siivutettiin käsin veivaamalla. Olin koulun jälkeen tuuraamassa äitiä, joka kävi autokoulua. Tyhmyyksissäni unohdin ottaa veitsellä kuoren pois meetvurstista ennen kuin aloin siivuttaa. Asiakas ei tietenkään huolinut pakettiaan, joten jouduin siivuttamaan uudestaan.

Berliininmakkara. Kuka vielä muistaa sen käsivarren paksuisen makkaran, joka ei ollut symmetrinen muodoltaan ja jonka kuori oli ikävää, ohutta nyhdettävää? En koskaan ymmärtänyt, miksi joku osti berliininmakkaraa. Inhosin kuoren nyhtämistä.

Kämppäri eli Camping-lenkki. Ainut oikea grillimakkara vielä muutama vuosi sitten, kun nautin kesän grillimakkarahetkistä. Nyt tilalle ovat tulleet halloumijuusto, kesäkurpitsa, maissi ja moni muu makkaraa terveellisempi eväs. Kämppäriä menee vielä muutama pala joka suvi, mutta kabanossia en sylkemättä syö.

Metrilenkki. Kämppärin edeltäjä. Kiemurteleva lenkki, josta leikattiin asiakkaan haluama pätkä.

Siskonmakkara. Parhaita keittoaineksia, käsintehdyn makuista.

HK:n nakit. Oi niitä aikoja, kun kylmiä nakkeja tuli nautittua puolikin pakettia kerrallaan. Nakkeja ja ruisleipää, nam.

Nykyään makkara osuu käteen tosi harvoin. Ei vaan tee mieli. Makkaran synonyymi on suola, ja sitä pitää välttää.
Kalkkunaleike tai kinkkuleike tai broilerinleike - eihän ne ees oo mitään makkaroita. Mauttomiakin ovat. Seitinohuita siivuja pitää pistää monta päällekkäin, että ne joltain tuntuvat.

Jälkisanat:
Tänään nälkäisenä ruokakaupassa. Ostin espanjalaista, paprikalla maustettua meetvurstia. Tarkoituksena on viedä sitä myös tuliaisiksi kotimaahan. Sitä ja vahvaa juustoa.

Top5 Lapsuuden herkkuja

1. Leipäressu. Kuivunutta tummaa ja vaaleaa leipää lämmitetty maidossa, johon tulee voinokare.
2. Munakeitto. Kananmunia sekoitetaan maidon sekaan ja hämmennetään niin kauan, että munat hyytyvät kokkareiksi.
3. Köyhät ritarit. Ranskanleivän viipaleet uitetaan munamaidossa ja paistetaan rapeiksi voissa. Päälle sokeria tai mansikkahilloa.
4. Mummon tekemät, isot ja aidot karjalanpiirakat. Piirakoilla oli pituutta ainakin 15 senttiä ja ne olivat ohuen ohuita, riisipuuroa vain nimeksi.
5. Mustaksi grillattu jauhomakkara, metrilenkki. Joka päivä uintiretken kohokohta. Lisukkeena vahvaa sinappia.

Top5 Lapsuuden inhokkiruuat

1. Kaikki kouluruuat ekalla luokalla. Opettaja pakotti syömään senkin jälkeen, kun olin oksentanut hernekeiton luokan lavuaariin. Veliparka joutui viereeni istumaan ja syömään kaiken, mitä minä en voinut.
2. Kesäkeitto. Mulla oli varmaan jo silloin laktoosi-intoleranssi.
3. Lämmin sipuli kastikkeissa, keitoissa ja missä lie. Jo pelkkä ulkonäkö kuvotti.
4. Maksalaatikko. Huh. Sittemmin se oli monta vuotta tyttäreni lempiruokaa, ja jouduin totuttelemaan hajuun.
5. Klimppisoppa. Ei mitään ihmisten ruokaa, mutta satakuntalaisten kyllä. Vieläkö sitä keitetään?

Joka lähtöön

Ootteko jo ehtinyt huomata, että tän blogin tarkoitus ei ole valittaa kaiken maailman asioista? Pikemminkin aikeena on koettaa suhtautua. Useimmiten jostain näkökulmasta, joka ei tee keski-ikäistymisestä, vaihdevuosistumisesta, elämästä mitenkään niin kurjaa.

Silti on hauskaa, että toisenlaistakin suhtautumista löytyy. Ihmisiä, jotka jaksavat valittaa kaikesta. Joille se on elämäntapa ja tapa tulla toimeen muiden ihmisten kanssa.

Jos ei muuta voi, niin valitellaan sitten edes säätä. Eilistä tai huomista. Tai sitä, joka nyt just on pään päällä.

Ehdottomasti on rikkaus, että meitä on moneen lähtöön. Että on ihmisiä, jotka eivät tyydy hymistelemään. Joille musta on valkoista ja toisinpäin.

Samakin ihminen voi toisessa seurassa olla se, joka leijuu ilmassa. Toisessa porukassa hän saattaa olla se, jolla on jalat eniten maassa. Hyvä niin.

Vain yhtä ihmistyyppiä minun on mahdoton sietää: ilman myrkyttäjiä. Niitä, jotka aina puhuvat selkäsi takana pahaa tai jotka virnuilevat pahanilkisesti, kun sanot jotain. Niitä, jotka jaksavat jauhaa paskaa lähimmäisistä.
Kun sellainen ihmistyyppi tulee lähistölle, koetan vaihtaa puheenaihetta. Tai sitten otan hatkat. Tässä iässä siihen on kanttia.

Top5 Parhaat taivaanmerkit

1. Aurinko, auringon nousu ja lasku
2. Pohjantähti ja Otava
3. Hopeinen täysikuu
4. Revontulet
5. Pilven riekaleet

Milloin viimeksi...

...olet katsonut samaa vanhaa, tuttua asiaa uudesta näkökulmasta? Koin ahaa-elämyksen, kun uima-altaalla vaihdoin suuntaa vastapäivään ja näin jotain upeaa, jota myötäpäivään kiertäessä oli mahdoton havaita.

Näkökulman siirtäminen edes piirun verran tekee monesti hyvää. Sillekin, joka kaipaa turvallisuutta elämäänsä.

Oletko kokeillut, miltä tuntuu kulkea samaa katua ensin vasenta laitaa, sitten sama reitti oikeaa laitaa pitkin? Kulkeminen on erilaista, jos olet yksin, kaksin tai porukassa. Tai jos kiirehdit tai annat askelten madella.

Onko sinusta tylsää mennä elämänkumppanisi kanssa ulos syömään? Ettekö keksi enää mitään puhuttavaa? Istu hänen viereensä, katselkaa samaa maisemaa, älkää toisianne. Istu vaikka ihan liki. Taikka asettukaa neljän hengen pöytään niin, että toinen ei olekaan ihan vastapäätä. Reviirinne laajenevat, saatte omaa aikaa ja tilaa - ja silti toinen on siinä, jos suupalojen välissä tuntuu hyvältä sanoa jotain.

Milloin viimeksi halasit jotakuta, jolle yleensä sanot vain päivää tai korkeintaan annat kättä?

Jokaisessa, ihan jokaisessa asiassa on jotain myönteistä. Jokaisessa ihmisessä on jotain hyvää. Milloin viimeksi annoit itsellesi oikeuden nähdä asioiden ja ihmisten valoisat puolet?

Top5 Viisi hyvää syytä olla huonolla tuulella, hetken

1. On maanantai. Myös muissa viikonpäivissä on kehnot puolensa.
2. Joulu lähestyy. Kukaan aikuinen ei pidä kaikesta jouluun liittyvästä. Minä inhoan lahjojen ostamista serkunkumminkaimoille ja joulukorttien kirjoittamista. Lahjojen kääriminen ja korttien saaminen on ihanaa.
3. Työpaikalla tai kotona on putkiremontti. Jos ei ole, niin ainakin suihkukaivo on taas hiuksia täynnä, keittiön lavuaari ei vedä ja hanasta tulee liian lämmintä vettä juomiseen.
4. Työkaverit ovat ärtyneitä. Tottahan se tarttuu. Pomolta tullut ns. rakentava palaute ei saa huonolle  tuulelle, vaan pikemminkin lannistaa.
5. Vaaka valehtelee. Miksi se muuten ei koskaan juksaa toiseen suuntaan?