Kun riittävästi pistää kirjaimia peräkkäin ja väliin kenties muutaman välimerkin, niin on syntynyt runo.
Älä jätä minua
vain siksi
että olen niin
ujo.
Jotenkin noin kuului ensimmäinen minulta julkaistu teksti. Olin 12-vuotias ja lähettänyt runoni Aamulehden Nuoret nuorille -palstalle. Olin otettu, kun näin runon sanomalehtipaperille painettuna. Leikkasin runon talteen.
Parikymppisenä yritin uudestaan. Aioin osallistua runoilla Nuorison taidetapahtumaan, mutta en sitten saanut aikaiseksi. Muutaman edes jotenkin kelvon riimun rustaaminen oli työn takana. Yksi oli minusta ihan hyvä:
Ystävyys katkesi kuin keppi.
Laskin
viisi vuosirengasta.
Tänään Eino Leinon ja runouden päivänä luen taas lempirunoilijoitani. Eeva Kilpeä, Risto Rasaa, maaliskuussa kuollutta Lassi Nummea. Hän on koskettanut monia erityisesti seuraavalla tekstillä:
Lähdössä tänään,
aina lähdössä
Aina matkalla kotiin.
Nummi kirjoitti tuon runon saman ikäisenä kuin olen nyt. Ehkä pitää elää riittävän vanhaksi, että runosuoni voisi alkaa pulputa?
Millaisista runoista sinä pidät?
Minulla on muutama lempiruno: Konstantinos P. Kavafiksen "Ithaka", Pablo Nerudan "Minä rakastan sinua tässä" ja Lauri Viidan "Mitä varten kirjoitan"
VastaaPoistaEn ole kovin innostunut loppusoinnuista, minulle tärkeintä runossa on se tunne, jonka se antaa.
Lassi Nummi on top tenissä minullakin, samoin Hellaakoski ja P.Mustapää, Eeva-liisa Manner, Helvi Juvonen ja Tua Forsström, joka on kirjoittanut mm. tämän:
VastaaPoista"Tunsin miehen.
Hän sanoi olevansa lääkäri
ja antoi surutta potilaitten vuotaa kuiviin.
Hän teki öisiä kävelyretkiä
ties minne, ei ainakaan millekään
katastrofialueille. Minä istuin
keinutuolissa ja keinuin. Hän soitti
viulua Schrammel-kvartetissa ja sai siitä huvia.
Mitä tahansa hän teki, hän sai siitä huvia.
Hän sanoi, ettei kukaan minua haluaisi.
Minä sanoin, ettei kukaan häntä haluaisi,
paitsi minä. Minä sanoin, että minä myyn kaiken, se
ei maksa mitään. Mikä mies. Hänen potilaansa
tulivat niin sairaiksi, että kuolivat."
Huima runo, eikö vaan?!
Kiitos erityisesti tuosta huimasta! Täytyypä käydä kirjastossa hyllyllä F.
VastaaPoistaTommy Tabermann, Eija Partanen, Eeva Kilpi jne!
VastaaPoistaEija Partasta en tiedäkään. Pitääpä tutustua.
VastaaPoista