Mitä vielä pitäisi oppia?

Kaverin ysikymppinen isä sai uusittua ajokorttinsa. Hienoa! Siis ysikymppinen. Siis mies, putkiaivo. Tuollainen esimerkki, jos mikä, kannustaa elinikäiseen oppimiseen.

Mitä vielä pitäisi tai oikeastaan haluaisi oppia? Paljon.

Olisi tosi hyvä, jos vielä oppisi asumaan jonkun miehen kanssa yhdessä. Ei sen tarvitse tarkoittaa 24/7. Useimpina aamuina olisi mukavaa jakaa lehti, juoda toisen keittämät kahvit ja nauttia hetken levosta ennen töihin lähtöä.
Iltaisinkin miestä voisi välillä vilkaista. Pistäisi teeveen kiinni ja ilahtuisi näkemästään. Siinä se on: ukkoseni.

Venäjää olisi kiva osata. Olisi kiva risteillä tai junailla Pietariin ja tietää, mitä katukylteissä ja näyteikkunoissa lukee.

Kunpa oppisi lajittelemaan pyykit niin, että pesun jälkeen ne olisivat pelkästään puhtaita, eivät värjääntyneitä.

Hirvikärpäset eivät enää hirveästi hirvitä. Miksei voisi oppia istumaan samassa ruokapöydässä, jossa häärää pari, kolme ampiaista? Aina talvella kuvittelee, että kyllä mä sitten ensi kesänä pystyn siihen... Amppareiden vuoksi ei toivoakaan, että juhlisi ensi kesän viisikymppisiä ulkotiloissa. No way.

Mitä vielä? Tähän ikään mennessä sitä on oppinut jo niin paljon: arvostamaan itseään, kunnioittamaan vanhempiaan, ihailemaan sisaruksiaan, olemaan tarvittaessa hiljaa ja kuuntelemaan, avaamaan suunsa huonompiosaisten puolesta tai muuten välittääkseen ihmisistä.
Tärkeimmät opitut asiat liittyvät ihmiseen, itseen ja muihin.
Omia lapsia ei tarvitse opetella rakastamaan. Heitä rakastaa ehdoitta, sellaisina kuin he ovat.